Etusivu >
uutiskanavat >
Uutiset
palaute suomi I på svenska I in english







Verkostoyliopiston seminaari lukuvuonna 2009-10

(Sem 24 tai 35.1)

Verkostoyliopisto seminaari lukuvuonna 2009-2010 järjestetään kahden tapaamisen muodossa. Paikkana on Imatra ja päivämäärinä 24.-25.10.2009  ja 28.-29.1.2010 (Talvikoulua ennen).

Seminaari koostuu semiotiikan tutkimusta ja tieteen tekemistä käsittelevistä luennoista ja alustuksista, opiskelijoiden töiden käsittelystä sekä ryhmätöistä, jotka käsittelevät tutkielman tekemisen eri osa-alueita. Tavoitteena on tarjota opastusta tieteen tekemiseen yleisesti ja semiotiikan tutkimukseen erityisesti, opiskelijan oman työn ohjausta ja kannustavaa kritiikkiä sekä vertaisryhmän (muut opiskelijat ja vasta valmistuneet maisterit tai tohtorit) tukea. Syksyn tapaamisessa keskitytään tutkimuksen alkuvaiheen kysymyksiin (kuten tutkimussuunnitelma, dispositio ja rajaukset). Talven ja kevään tapaamisissa käsitellään tutkimuksen muiden vaiheiden kysymyksiä.

Seminaari vastaa verkostoyliopiston opintovaatimusten kohtia Sem 24 ja Sem 35.1. Se soveltuu myös graduntekijöille ja jatko-opiskelijoille, jotka valmistelevat semiotiikkaan liittyvää työtä omaan oppiaineeseensa eivätkä seuraa muuta semiotiikan opetusta. Verkostoyliopiston seminaari ei kuitenkaan korvaa pääaineen gradu- ja tutkijaseminaaria, ellei asiasta erikseen sovita oman pääaineen professorin kanssa etukäteen.

Semaarin johtajana toimii professori Eero Tarasti ja sen alustajina ja ohjaajina toimivat semiotiikan suomalaiset asiantuntijat. Lokakuun seminaarin toinen ohjaaja on professori Pirjo Kukkonen.

Seminaariin on ilmoittauduttava 18.9. mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä opiskelijan on kerrottava oma pääaine, gradun tai väitöskirjan aihe tai suunniteltu aihe sekä ilmoitettava, minkälaista aineistoa on valmis esittelemään ensimmäisellä tapaamisella. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi tutkimussuunnitelma, dispositio, johdantoluku (tai sen luonnos), mutta myös muut työn osa-alueet ovat mahdollisia. Ilmoittautumiset on tehtävä hallintojohtaja Maija Rossille sähköpostitse (maija.rossi@isisemiotics.fi). Seminaarin majoitus- ja ruokailukustannuksiin pätevät verkostoyliopiston tavanomaiset ohjeet.




25.1.2008
Sem 23.4 Organisaation semiotiikka KURSSI PERUUTETTU




Virastokatu 1 (Kulttuurikeskus) 55100 IMATRA Semiotiikan verkostoyliopisto
puh. 020 617 6700, 020 617 6639 fax 020 617 6696