Etusivu >
Verkostoyliopisto
palaute suomi I på svenska I in english






Verkostoyliopisto


Semiotiikan verkostoyliopisto on kahdentoista suomalaisen yliopiston yhteistoiminnan muoto (tilanne keväällä 2009, myöhemmin verkostoyliopistoon liittynee lisää yliopistoja). Verkostoyliopiston tehtävänä on järjestää semiotiikan monitieteinen perus- ja jatkokoulutus sekä edistää semiotiikan tutkimusta. Verkostoyliopisto seuraa myös semiotiikassa tapahtuvaa kehitystä ja levittää tietämystä jäsenyliopistoilleen. Semiotiikan verkostoyliopisto yhdistää yliopistoissa olevan semiotiikan tieteellisen tutkimuksen, opetuksen ja osaamisen. Se antaa opiskelijalle perusteelliset tiedot eri tieteenaloilla tehtävästä semiotiikan tutkimuksesta ja tuo osaamista ja innovaatioita ympäröivään yhteiskuntaan.

Semiotiikan verkostoyliopiston suunnittelu käynnistyi Imatran Kansainvälisen Semiotiikan Instituutin koordinoimana kehittämishankkeena syyskuussa 2003. Semiotiikan verkostoyliopiston monitieteinen toteutus on kansainvälisestikin innovatiivinen tapa kehittää yliopistojen semiotiikan tutkimusta ja opetusta.

Kuva Semiotiikan verkostoyliopiston avajaisista Helsingissä 3. toukokuuta 2004.





Virastokatu 1 (Kulttuurikeskus) 55100 IMATRA Semiotiikan verkostoyliopisto
puh. 020 617 6700, 020 617 6639 fax 020 617 6696